lapsettomuusNoin joka seitsemäs pariskunta kärsii jossain elämänsä vaiheessa tahattomasta lapsettomuudesta. Useimmiten kyseessä on heikentynyt hedelmällisyys eli raskauden alkamiseen menee yli vuosi.

Tavallisimpia lapsettomuuden syitä ovat ovulaatiohäiriöt, munanjohdinvauriot, endometrioosi ja sperman heikentynyt laatu. Osa heikentyneen hedelmällisyyden syistä saattaa löytyä vasta hoitojen myötä.

Lapsettomuuden syiden selvittelyt käynnistetään yleensä vuoden yrittämisen jälkeen. Jos tiedossa on selvästi raskauden alkamista vaikeuttava tilanne, esimerkiksi kuukautisten puuttuminen, voidaan tutkimukset aloittaa aiemmin.

Molempien puolisoiden tutkimukset aloitetaan samanaikaisesti. Heti alussa suoritetaan laajat tutkimukset, joilla selviää mm. tapahtuuko ovulaatio, onko kohtu terve, ovatko munanjohtimet avoimet ja onko siemennesteen laatu riittävä.

Mikäli lapsettomuuden syyksi paljastuu ovulaatiohäiriö, voidaan sen korjaamiseksi tähtäävät hormonihoidot toteuttaa Lapin Lääkärikeskuksessa. Näiden hoitojen tuloksen ovat usein hyvät.

Lapin Lääkärikeskuksen Lapsettomuusklinikan asiantuntijana toimii naistentautien erikoislääkäri Sirpa Pitkämäki, jolla on lisääntymislääketieteen erityispätevyys ja pitkä kokemus lapsettomuuden syiden selvittämisestä ja hoidoista.

Naistentautien erikoislääkärit